Kuopiorock 2015

Filed under: Musiikkia — admin @

Heinä-elokuun vaihteessa järjestettävä kaksipäiväinen Kuopio Rockcock on melko uusi musiikkifestivaali Suomen kesässä. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja tänä vuonna se järjestetään 13. kerran. Tapahtumapaikkana on Kuopion Väinölänniemi, joka sijaitsee Kuopion keskustan tuntumassa. Paikalle onkin helppo tulla myös julkisilla kulkuvälineillä. Festivaali on kasvanut vuosi vuodelta ja uutta tapahtumapaikkaakin on mietitty. Viime vuosina tapahtumaa kohtaan esitetty kritiikki ja puheet tapahtuman siirtämisestä ovat kuitenkin vähentyneet.

Festivaaliliput ovat erittäin edullisia verrattuna Suomen suuriin kesäfestivaaleihin. Kahden päivän festivaalilippu maksaa 75 euroa ja yhden päivän lippu on 45 euroa. Myynnissä on myös VIP-lippuja, joista yhden päivän lippu on 99 euroa ja kahden päivän lippu on 165 euroa. VIP-liput sisältävät mm. sisäänpääsyn VIP-alueelle ja VIP-katsomoon sekä buffet-illallisen ja ruokajuomat. Tapahtuma-alueen vieressä on leirintäalue, jonne pääsee leiriytymään vain kahden päivän festivaalilipulla. Mielenkiintoisena yksityiskohtana järjestäjät ovat kieltäneet ”selfie-keppien” tuomisen festivaalialueelle.

Tänä vuonna festivaalialueella on ensimmäistä kertaa viisi esiintymislavaa. Pääesiintyjänä on saksalainen raskaan metallimusiikin yhtye Accept, joka on myynyt maailmanlaajuisesti yli 17 miljoonaa albumia. Muut esiintyjät ovat pääosin suomalaisia tuttuja kesäfestivaaleilla esiintyviä vakioartisteja, kuten Apulanta, Kaija Koo ja Elastinen. Esiintyjätarjonnaltaan Kuopio Rockcock ei ole erikoinen ja todennäköisesti näille festivaaleille ei matkusteta toiselta puolelta Suomea, kun samat esiintyjät näkee lähempänäkin muilla kesäfestivaaleilla.