Flow 2015

Filed under: Musiikkia — admin @

Flow Festival on verrattain melko uusi kesäfestivaali Suomen suvessa. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin vasta vuonna 2004, mutta kävijämäärä ja lippujen hinnat ovat nousseet tasaisesti vuosi vuodelta. Tapahtuma järjestetään 14.–16.8 ja tapahtumapaikkana on Helsingin Suvilahden teollisuusalue, jonne siirryttiin vuonna 2007 mm. isomman festivaalialueen perässä.

Flowin kävijäennätys on vuodelta 2013, jolloin festivaaleilla vieraili yli 60 000 festivaalivierasta. Myös viime vuonna kävijämäärä jäi vain hieman alle 60 000 juhlijan. Tämä vetää jo vertoja maaseudulla järjestettäviin suurimpiin kesäfestivaaleihin, joiden tapahtuma-alueelle mahtuisi enemmänkin festivaalikansaa. Flow poikkeaa myös muilla tavoin muista suurista Suomen kesäfestivaaleista: kyseessä on kaupunkifestivaali ja esiintyjinä ei juuri ole suosittuja valtavirtaan kuuluvia huippuartisteja, vaan enemmänkin musiikin eri lajityyppien kulttisuosiota nauttivia artisteja.

Tämän vuoden erikoisuutena on myös Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa järjestettävä Flow Festival Ljubljana -sisarfestivaali. Se järjestetään 26.–28.6, eli ennen Helsingissä järjestettävää festivaalia, ja tapahtumapaikkana on myös tehdasaluemainen miljöö. Tapahtumaan myydään valmiiksi räätälöityjä matkapaketteja, jotka sisältävät kolmen päivän festariliput, lentoliput välillä Helsinki–Ljubljana–Helsinki ja neljän yön hotellimajoituksen. Matkapaketin hinta on alkaen 799 euroa.

Vaikka Flow Festival -tapahtumassa on enemmän ”underground”-artisteja, on siellä myös muutamia maailmanlaajuisesti tunnettuja esiintyjiäkin kuten yhdysvaltalainen Major Lazer, brittiläinen Pet Shop Boys ja kovassa nosteessa oleva ruotsalainen Tove Lo. Tänäkään vuonna Suomen hipsterikansa ei tule pettymään Flow Festival -tapahtuman tarjontaan.

Provinssi 2015

Filed under: Musiikkia — admin @

Provinssi on yksi Suomen kesän perinteikkäimmistä ja suurimmista kesäfestivaaleista. Aikaisemmin festivaalin nimenä oli Provinssirock, mutta tänä vuonna nimi vaihtui Provinssiksi. Tapahtuma järjestetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna ja tänä vuonna se laajentui nelipäiväiseksi, kun se viime vuonna oli kaksipäiväinen. Tämän vuoden Provinssi järjestetään 24.–27.6, eli keskiviikosta lauantaihin. Festivaali järjestetään Seinäjoella Törnävänsaaressa ja tapahtuman järjestää Seinäjoen elävän musiikin yhdistys (SELMU ry), joka järjestää myös muutakin klubi- ja konserttitoimintaa.

Tämän vuoden liput eivät ole loppuunmyytyjä, vaan jokaista eri lippupakettia on vielä myynnissä. Halvimmillaan lipun saa hintaan 82 euroa ja se on yhden päivän lippu mille tahansa festivaalipäivälle. Kallein lippupaketti on neljän päivän premium-lippu, joka maksaa 232,50 euroa. Premium-lipulla on myös pääsy HERO VIP -alueelle, josta on mm. esteetön näkyvyys päälavalle. Alueella on myös ruoka- ja juomapalvelut, vesivessat ja istumapaikkoja ulko- ja sisätiloissa.

Tänä vuonna esiintyjiä on huikea määrä: yli 120 eri esiintyjää ja artistia. Esiintymislavoja on myös suuri määrä, yhteensä kuusi esiintymislavaa, joista ensimmäisenä festivaalipäivänä on käytössä kuitenkin vain neljä. Esiintyjinä on huippuartisteja ympäri maailmaa aina eteläafrikkalaisesta suureen suosioon nousseesta Die Antwoordista brittiläiseen elektronisen musiikin suureen megatähteen Calvin Harrikseen. Tapahtuma on myös täynnä tämän hetken suosituimpia suomalaisia artisteja, kuten Jenni Vartiainen, Elastinen, JVG ja Olavi Uusivirta.

Ruisrock 2015

Filed under: Musiikkia — admin @

Ruisrock järjestetään vuosittain Turun Ruissalon kansanpuistossa. Festivaali on järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1970 ja on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty rockfestivaali. Se on myös yksi Euroopan vanhimmista yhtäjaksoisesti järjestetyistä festivaaleista. Ruisrock ajoittuu heinäkuun ensimmäiselle viikonlopulle ja tänä vuonna se järjestetään 3.–5. heinäkuuta. Viime vuosina kävijämäärä on vaihdellut suuresti. Esimerkiksi vuonna 2012 viikonlopun kävijämäärä oli 63 000, kun vuonna 2014 se oli jopa 93 000, joka oli nykymuotoisen Ruisrockin uusi kävijäennätys. Ruisrockin järjestää Vantaan Festivaalit Oy, jonka toimitusjohtajana toimii musiikkialan liikemies Juhani Merimaa. Hän toimii mm. myös Helsingissä sijaitsevan rockklubi Tavastian toimitusjohtajana.

Tämän vuoden Ruisrockissa nähdään yhteensä noin 60 artistia ja esiintyjää. Lavoille nousee niin maailmanluokan megatähtiä kuin uusia nousevia kykyjäkin. Ulkomaalaisista huippuesiintyjistä mainittakoon brittiläinen Ellie Goulding ja yhdysvaltalaiset rap-artistit Pharrell Williams ja A$AP Rocky. Suurimmat suomalaiset kesäfestivaalit tarjoavat aina hyvän kattauksen suomalaisia artisteja eikä Ruisrock tee poikkeusta tähän sääntöön tänäkään vuonna. Suomalaisia esiintyjiä on laidasta laitaan aina raskaamman metallimusiikin Amorphiksesta iskelmälaulaja Kaija Koohon. Viikonlopun aikana festivaalialueella on myös muutakin ohjelmaa, kuten pingiksen peluuta ja balettiesityksiä.

Festivaaleille on helppo päästä eri kulkuvälineillä. Ruisrockin omat festivaalibussit ajavat festivaalialueen ja Turun keskustan väliä. Kaupungin keskustaan taas on helppo saapua etäämmältäkin autolla, linja-autolla tai junalla. Festivaalialueella on myös valvottu parkkipaikka polkupyörille. Pitkän historian ja monivuotisen kokemuksen ansiosta Ruisrock on yksi Suomen viihdyttävimmistä kesäfestivaaleista.

Kesän 2015 kiinnostavimmat festarit

Filed under: Musiikkia — admin @

Suomen suvessa järjestetään jälleen lukematon määrä erilaisia kesätapahtumia ja festareita tulevan kesän aikana. Joka viikonlopulle on luvassa useita tapahtumia ja festivaaleja. Festarikävijälle tämä tarkoittaa runsaudenpulaa ja valikointia on tehtävä kattavan tarjonnan joukosta. Mitkä ovat sitten kesän parhaita tai mielenkiintoisimpia tapahtumia? Tämä riippuu tietenkin paljon musiikkimausta ja siitä nauttiiko enemmän kaupunkifestivaali tunnelmasta vai perinteisestä leirintäalue-elämästä keikkapäivien välillä.

Rokkia ja rajua menoa

Kesäkuun alussa Tampereella pääsee nauttimaan 1980 -luvun rokki-ikoneiden esiintymisestä South Park -festivaalilla, kun lavalle astuvat mm. Def Leppard, Helloween, Accept ja Extreme. Raskaaseen rokkiin erikoistunut Helsingin Tuska -festivaali tuo niin ikään lavalle rock -legendan: Alice Cooperin. Lisäksi nähdään mm. In Flames, Opeth ja Sabaton.

Ehdottoman kova kattaus on jälleen Provinssilla, joka järjestetään juhannuksen jälkeisellä viikolla. Neljän päivän aikana on tarjolla kymmenien artistien keikkoja. Maailmantähtinä ja vetonauloina muun muassa Muse ja Faith no More sekä kotimaisista Suomessa vähemmän Apocalyptica. Ruisrock heinäkuun alussa on jälleen kesän yksi mielenkiintoisimmista rockfestareista. Turun Ruissalossa kuullaan esimerkiksi Public Enemyä, Pharrell Williamsia, Mastodonia ja Backyard Babiesia. Suomalaisista mainittakoon comebackin tehneet Don Huonot, CMX ja Amorphis. Provinssista ja muista suurtapahtumista voit lukea lisää artikkelissamme Suomen suurimmat festivaalit.

Ilosaaressa ja Porissa tavataan rauhallisemmissa merkeissä

Joensuun Ilosaarirock on tunnelmaltaan ja fiilikseltään helposti lähestyttävä ja rennon mukava. Hyvä meininki tekeekin siitä yhden jokavuotisen festarisuosikin, oikeastaan esiintyjälistaan katsomatta. Festarin esiintyjälistassa on kuitenkin aina vaikuttavia nimiä ja sellaisia kansainvälisiä esiintyjiä, joita ei muilla kesäjuhlilla nähdä. Kesällä 2015 nähdään sellaisia artisteja kuin : Placebo, Ghost, Bastille, Big Gritt, ja Tom Odell: Erikoisohjelmanumerona nähdään Samuli Putron ja Joensuun kaupunginorkesterin yhteisesiintyminen : Putro Parvella.

Porin Jazzeilla heinäkuun puolessa välissä on jokavuotiseen tapaan esiintymässä muutama todellinen maailman tähti. Tänä vuonna siellä nähdään mm. Kylie Minogue, Robert Plant, Kool & The Gang ja Paloma Faith.

Valtavirrasta poikkeavia tapahtumia Suomen kesässä

Joitakin poimintoja kiinnostavista ja erikoisemmista, omaan aihepiiriinsä paneutuvista festareista ovat: Vasenkätisten Vestivaali Akaassa elokuun 8., punk-rokkiin erikoistunut Puntala -rock Lempäälässä 24.-25.7. sekä Natural High Healing -tietoisuuden, rakkauden ja terveen elämän sekä päihteettömän hippeilyn festari Uudessa kaupungissa 9.-12.7. Kooste heinäkuun suosituimmista festivaaleista, rockista iskelmään ja aina eukonkantoon asti löytyy täältä.

« Newer Posts