Bändin markkinointi

Filed under: Musiikkia,Musikaali — admin @

band_302312816

Kun innokkaat muusikot ovat perustaneet bändin ja ehkä päässeet esiintymään muutamillekin keikoille, saattaa into kasvaa suureksikin. Ja miksipä ei kasvaisi?

Bändeillä ja muusikoilla on kuitenkin edessään aivan samanlainen haaste kuin kaupallisilla yrityksilläkin, sillä niidenkin tulee elääkseen kasvattaa tunnettuutta faniensa ja muun kansan keskuudessa. Tähän löytyy apua ainakin menestyksen myöhemmässä vaiheessa levy-yhtiöltä, mutta bändin uran alkuvaiheessa markkinointia ja tunnettuuden kasvattamista tulee tehdä muin keinoin.

Bändipaita tai vaikka bändimuki

Kun bändi on kasassa ja sillä on nimikin, voi poppoolle jo painattaa esimerkiksi bändipaidan. Tämä toimii samoin kuin mikä tahansa mainostuote, joita esimerkiksi Axonprofil tarjoaa, ja niitä voi antaa vaikka lahjaksi kavereille. Jos fanikunta on jo vakiintunut, kannattaa bändipaitoja tietysti myydä myös faneille. Bändipaidat eivät nimittäin ole vieläkään kokeneet minkäänlaista inflaatiota, vaan ne ovat yhtä suosittuja kuin vuosikymmeniä sitten.

Voi bändin logon painattaa myös vaikkapa mukiin tai avaimenperäänkin, mikä tuote ikinä sattuukaan tuntumaan sopivalta. Varsinkin pienempien, underground bändien kohdalla jokin erikoisempikin tuote saattaa sopia fanituotteeksi erittäin hyvin.

Sosiaalinen media avuksi

Tässä ajassa sosiaalinen media on erittäin tärkeä osa bändin tai muusikon markkinointia. Perinteinen kotisivu on oiva paikka kasata yhteen kaikki tieto esimerkiksi tulevista keikoista, mutta sinne saa liikettä juuri sosiaaliseen mediaan tehtyjen linkkausten avulla.

Sosiaalinen media ja sen käyttö markkinointitarkoituksissa ei siis tarkoita sitä, että perinteinen kotisivu tarvitsisi unohtaa. Se ei myöskään tarkoita sitä, että artistin tai bändin tulisi täyttää sitä millä tahansa informaatiolla, vaan tärkeää olisi, että se pysyisi suunnilleen bändin linjan mukaisena.

Puskaradio

Vaikka bändi olisi rakentanut millaisen kuvan itsestään sosiaalisessa mediassa tai painattanut kuinka hienot bändipaidat tahansa, ei mikään auta, jos se ei soita hyvää musiikkia ja luo hyvää tunnelmaa keikoillaan.

Suurille ja tunnetuille bändeille on helpompi antaa anteeksi yksi hiukan alavireisempi keikka, mutta pieni ja tuntemattomampi bändi saattaa menettää useammankin mahdollisen fanin huonon keikkaelämyksen takia. Samasta syystä bändin jäsenten ystävällisyys faneja ja kuuntelijoita kohtaan on tärkeää, sillä bändin markkinointi on varsinkin alkuvaiheessa paljon verkostoitumista.